Aaltojen hurmiossa

Me kävimme tänään Dinon kanssa meressä uimassa. Voi kuinka viileä vesi virkisti ja Dino nautti. 

Hiekka pöllysi vielä autossakin ja suolavesi kiilteli huskysen turkilla. 

Kotona uni maittoi <3

Tyhjyys

Mietin otsikkoa. En keksinyt mitään. Päässä jyskytti ja olo tuntui ontolta. Tyhjyydeksi sitä kuvailisin. 

Dino nukkuu sohvalla. Me veimme sen uimaan tänään, sitä se rakastaa. Ruokaa, uimista ja kananmunia, niitä se rakastaa eniten. Pitääkin huomenna keittää kananmunat aamupalaksi pojille.

Olo on hirveä. Totesin tänään että jos dino saa nyt kohtauksen vielä lähiaikoina, niin me emme voi Dinoa varmaan enää täällä pitää. Sen ääneen sanominen repii rikki. Päätöksen tekeminen tuntuu epäreilulta. 

Tänään voimme ainakin vielä kuulla tuhisevan huskyn ääntelyitä ja olla kiitollisia jokaisesta hetkestä.

Sinua niin rakastan.

Dinon kohtausväli tihentyi. Päätin, että luovun kohtauspäiväkirjan pitämisestä. Ketä se enää auttaa? Ei siitä ainakaan hyvä mieli tule.

Eilen illalla tuli kohtaus joka saatiin hallintaan kahdella stesolid-ruiskeella. Voi pienen pieni husky-huskynen...

Ja sitten itkin. Itkin kohtauksen aikana. Itkin sen jälkeen. Mutta niin ettei Dino huomaisi. Itkin sängyssä ja  itkin aamulla. Itken nyt.

Ei tämä ole helppoa. Kenellekään en tätä toivo. Jos vain ikinäkään tiedätte että koiran suvussa on periytyvää epilepsiaa, älkää teettäkö niillä pentuja! Älkää ottako itsellenne sellaista koiraa.



On ollut paha sanoa sitä ääneen. Toivoin ettei näitä asioita olisi tarvinnut miettiä. Että Dino saisi elää vanhaksi herrasmieheksi, iloita leikeistä ja talvista. Nyt se ei enää tunnu siltä. Olemme joutuneet miettimään mikä on Dinolle parasta. Viis meistä. Tai minusta. Kyllä minä jaksan mutta päätöksenteko on aivan hirveää, en saata tehdä sitä mutta kuka sen puolestani tekisi?

Emme missään nimessä haluaisi, että tulee tilanne jolloin Dino saa kohtauksen tai kohtausryppään jonka vuoksi se kuolee. Haluaisin, että Dino saisi lähteä täältä kauniisti, että saisin sanoa sille hyvästit ja silittää, antaa suukon.... Pahin painajainen olisi joutua luopumaan Dinosta silloin kun se ei ole itsensä. Ja niin kamalaa kuin se onkin, niin tätä päätöstä joudumme täällä nyt pallottelemaan. Tilanne ei näytä mitenkään hyvältä.

Jos Dino olisi jatkuvasti aivan älyttömän huonossa kunnossa eikä pystyisi mihinkään, olisi päätöksen tekeminen helpompaa. Nyt tämä tilanne tuntuu aivan älyttömän kipeältä ja ylipääsemättömältä. Dino on niin ihana oma itsensä. Se heiluttaa häntää kun herään, tänäänkin. Odottaa ruokaa malttamattomana ja syö järjettömällä ruokahalulla. Leikkii kanssani pallolla tarhassa ja välillä yrittää pomottaa, kuten se on aina tehnyt. Juuri tällä viikolla me lähdimme aamuyöllä lenkille kun ei uni tullut. Oli viileää, aurinko juuri nousemassa ja linnut lauloivat, jänikset juoksivat pellolla. Ja me ihailimme maisemaa. Imin itseeni kaiken sen kauneuden.


En minä tiedä eikä varmasti kukaan muukaan tiedä. Voi miten tästä eteenpäin jatkettaisiin.