Häntä heiluu!

Tänä aamuna lisää piristymisen merkkejä. Aamulla kun heräsimme, koirat tipsuttelivat makuuhuoneeseen ja myös Dinon häntä heilui! Enää se ei vain maannut apeana ja kipeän oloisena. Liekö sitten kyse siitä että elimistö alkaa jo tottua lääkkeisiin vai siitä, että kohtausten jälkimainingit alkavat hiljalleen poistua?

Kuitenkin saatiin taas kokea vähän takapakkia aamulla. Dino sai jälleen pienen tärinä"kohtauksen. Seisomasennossa pää nuukahti hieman alaspäin pienen tärinän kera. Pelästyin, mutta se meni ohi. Annoin Barbivetin tunnin muita aamuja etuajassa.

Lähetin sähköpostia Aistiin ja selostin tilanteemme. Pyysin hieman lisäneuvoja ja että olisiko meidän syytä lähteä käymään siellä vastaanotolla.

Nyt Dinon maha on aivan sekaisin - se tästä puuttuikin. Kysyinkin lääkäriltä että mistä se johtuu. Katsotaan ehtiikö vastata tänään. Itse mietin että jos lääkkeistä? Tai sitten stressistä jonka kohtaukset aiheuttivat koiralle? Ole nyt tässä hullunviisas.

Näykkivä terroristi-Dino.

Ehdin huolestua jo siitä, ettei Dino pissaa ollenkaan. Viimeksi eilen aamulla oli käynyt asioillaan, joten tänä aamuna meinasi jo mennä hermot, kun pikkuisen lenkin aikana ei tapahtunut mitään.

Kunnes sitten, kun hörpin aamuteetä keittiössä, luokseni tipsuttelee Dino ja hellästi näykkäisee paidan hihaa. Jaaha, se oli merkki - ulos. Samalla kun ilahduin siitä, että kaikki on tältä osin kunnossa, ilahduin Dinon luonteesta. Vaikka koira onkin kuin outo, vieras eläin tällä hetkellä, siellä alla kyllä seikkailee ja pyrkii pintaan meidän terroristi-Dino.

Viime yö meni jo paljon paremmin. Dino nukkui meidän välissä koko yön. Välillä se heräili läähättämään. Vähän olenkin miettinyt, että onko tämä läähätys kaikuja kohtauksista vielä vai tekevätkö lääkkeet sen?

Nyt annoin aamupuuhiksi isot paahdetut lumpioluut koirille. Laitoin Jukun ulos syömään ettei tarvitse olla vahtimassa. Selvästi se aistii, että jokin ei ole kohdallaan. Ihmettelee Dinon käyttäytymistä ja jotenkin ei huomioi sitä ollenkaan.

Lääkkeitä, rakkautta, positiivista energiaa.

Nyt eletään maanantai-iltaa. Tai yötä jo melkein oikeastaan, kohti tiistaita. Dino nukkuu meidän sängyssä. Se on ollut omituinen, ei oma itsensä. Mutta senhän ne lääkkeet tekevät.

Lääkkeistä, tosiaan. Vaihtoehtoja ei enää jäänyt. Barbivet -lääkitys oli pakko aloittaa. Sunnuntaiaamuna ajoin uupumuksen kourissa kaupunkiin hakemaan lääkkeitä. Annoin niitä Dinolle yhden heti kun pääsin kotiin ja yhden illalla - lääkärin ohjeiden mukaan. (Barbivet 60 mg)

Tänä aamuna huomasin, että Dino sai ihmeellisiä sätkyjä, tärinäkohtauksia pään alueella. Nukuimme yhdessä kodinhoitohuoneen lattialla ja minä itkin. Yritin olla itkemättä ja pysyä lujana, mutta välillä vain murruin. Mietin, että selviääkö Dino tästä.

Soitin Aistiin aamulla klo 7.30. Sain ihanaa palvelua ja neurologille jätettiin soittopyyntö. Kun yhteentoista mennessä ei ollut kuulunut mitään, oli pakko yrittää jotain. Dinon pienet tärinä"kohtaukset" jatkuivat ja pelkäsin paljon. Soitin Aistiin ja sanoin, että on saatava apua ja pian. Hoitaja käveli neurologin luokse, mutta hän puhui toista puhelua. Sitten taas odotusta. En ehtinyt odottaa silti varmasti kuin muutaman minuutin, mutta ne tuntuivat pitkiltä.

Päätin soittaa omalle lääkärillemme. Hoitaja sai meille ajan muutaman tunnin päähän. Samaan aikaan puhuessani omalle lääkärille Aistista yritettiin soittaa. Ja ei kun soitto taas takaisin sinne.

Sain ohjeet antaa Dinolle kaksi Barbivetia heti lisää. Neurologi oli sitä mieltä, että tärinät olivat pienen pieniä kohtauksia, joista piti päästä pian eroon, sillä muuten tilanne olisi ollut hengenvaarallinen. Annoin kaksi lääkettä ja hetken päästä Dino veteli sikeitä ja tärinät hävisivät.

Oma eläinlääkäri teki perustarkistuksen. Sanoi, että Dino on olosuhteisiin nähden nyt hyvässä kunnossa.

Vielä tänään illalla Dino sai kaksi Barbivetia lisää. Huomenna aamulla neurologin ohjeistuksella palataan antamaan 1 tabletti aamuin illoin. Kahden viikon päästä otetaan verinäyte ja katsotaan lääkeainepitoisuus.

A sleeping husky is happy husky. Niinhän se yleensä. Nyt en todellakaan tiedä miten onnellinen Dino lääkehöyryissään ja kohtausten jäljiltä on. Onneksi itselläni on sellainen työ, että pystyn olemaan kotona jatkuvasti jos tilanteet sitä vaativat.

Mutta nyt on tsempattava itsensä, jotta koirakin aistii meissä positiivisen asenteen ja taistelutahdon. Mehän ei tästä murruta!

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7...

Meillä elettiin painajaisten viikonloppua, joka kyllä jatkuu vieläkin mutta laimeampana.

Dino oli saanut lauantaiaamuna kohtauksen klo 10 aikoihin aamulla. Olin juuri silloin hakemassa vanhempiani meille talkoisiin. Koirat olivat häkissä ja mies sisällä. Kun näin Dinon, tiesin että se on saanut kohtauksen: kuolaa suupielet täynnä, pöllämystynyt ilme ja toisenkin koiran pää täynnä kuolaa.

Toisen kohtauksen Dino sai muutama tunti myöhemmin. Koirat olivat ulkotarhassa ja melkein suorilta jaloilta Dino alkoi krampata, nosti toista etutassua ylös ja kaatui maahan. Minä paniikissa ja kaikki muutkin...

Kolmas kohtaus elettiin kuuden maissa. Olin juuri jättämässä koirat sisälle, että saavat rauhoittua ja huilata. Yhtäkkiä Dino kramppaa keittiön lattialla. Tällä kertaa otin rauhassa. Soitettiin samalla päivystykseen, mutta suoraan sanottuna emme saaneet MITÄÄN apua paikalliselta eläinklinikalta, kaupungin omistamalta. Muuta päivystystä täällä ei ole. Paskaa.

Neljäs kohtaus koettiin kymmenen aikaan illalla. Taas keittiön lattialla kramppaamista. Dinolla kesti jo kauan palautua siitä. Tiesin että edessä on uneton yö.

Viides kohtaus klo 1 yöllä. Muistaakseni tämä sattui sohvalla Dinon nukkuessa. Oli laimempi mitä edelliset, mutta pissat tulivat silti alle.

Kuudes kohtaus kuuden aikaan aamulla. Nyt en edes muista missä tämä tuli, sisällä kuitenkin. Taas laimeampi kuin edelliset.

Tässä vaiheessa olin jo illalla 11 aikaan puhunut toisen kaupungin päivystävän eläinlääkärin kanssa. Päätös oli ihan selvä: epilepsialääkitys päälle ja äkkiä. Onneksi löysin Aistissa kirjoitetun reseptin kansiosta ja lähdin sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen hakemaan lääkkeitä. Ensimmäisen lääkkeen Dino sai su aamulla klo 8. (Kerron lääkeasiasta lisää toisessa postauksessa.)

Nukuin sohvalla aamun ja aamupäivän. No, tai torkuin. Heräsin kolinaan ja miehen huokaisuun: voi ei! Dino sätki taas keittiössä kohtauksen kourissa. Jossain vaiheessa kävi mielessä, että mitä jos tämä koira kuolee nyt tähän. Mitä me sitten tehdään?

Kohtausten välillä oli alkanut olla viisi-kuusi tuntia aikaa. Yritin olla katsomatta kelloa koko päivänä ja toivoin kädet ristissä ettei enää yhtään kohtausta. Makoilin Dinon vieressä, silittelin sitä ja juttelin sille koko elämän käänteet. Ajattelin, että läheisyys ja juttelu pitäisivät kohtaukset poissa.

Toinen lääke annettiin klo 18 illalla. Nyt tätä kirjoittaessani maanantaiaamuna klo 7.30 ollaan oltu ilman kohtauksi sunnuntain aamupäivän klo 11 jälkeen.

Dino ei ole oma itsensä. Vaeltaa pitkin taloa, yrittää syödä ja kirputtaa kaikkea ja kaikkia. Saa "sätkyjä" ja horjuu.

Puurovesi kiehuu!

Onnea ja rakkautta on koiraihmisen elämä täynnä. Meillä on tietyt aamurutiinit, jotka ovat ikävä kyllä kesäaikaan päässeet repsahtamaan. Kuumuuden vuoksi en ole voinut mennä edes pientä aamulenkkiä.

Mutta nyt kun lämpömittari näyttää ihania lukemia aamuseitsemän- ja kahdeksan välissä: alle plus 10, on ihan mahtavin ilma lenkille. Ensin mieheni ottaa koirat mukanaan postilaatikolle (kauempana isomman tien varrella) ennen kuutta. Sitten me lähdemme seitsemän ja puoli kahdeksan välissä omalle 20 minuutin aamulenkille. Takaisin tullessamme Dino tietää, että seuraavaksi saa ruokaa. Autotallin kulmalla irrotan otteeni hihnasta ja sanon "sisään". Sinne viilettää huskyseni intoa täynnä, ruokakuppia odottamaan.

Tänään keitettiin puuroa. Laitoin veden hellalle kiehumaan ja siksi aikaa siirryin töiden pariin. Laitoin musiikin päälle ja ajattelin, että kohta se vesi kiehuu. Unohdin koko veden.
Yhtäkkiä Dino on vieressäni ja tapittaa sinisillä silmillään minua. Samassa tajuan: vesi kiehuu! Aikamoinen koira, tuli kertomaan että no nyt, nyt se puurovesi kiehuu.

Kun ruoat oli maiskuteltu, pesin kupit ja istahdin taas koneen ääreen. Hetken kuluttua Dino seisoo taas vieressäni ja tapittaa silmiin. Olin unohtanut antaa aamuruoan jälkeisen keksin (koirien siis). Se on meidän rutiini ollut koko vuoden.

Kun keksit oli rouskutettu, huskyveljekset nukahtivat tyytyväisinä vierekkäin aamupäikkäreille.

Kaikella on tarkoituksensa.

Enpä meinannut löytää mistään Absinthiniumia. Kysäisin sähköpostilla Hakaniemen Apteekista ja lupasivat valmistaa sitä meille. Hienoa, toivottavasti tulee torstaiksi perille. 8 grammaa rakeita maksaa noin 18 euroa.

Monet kerrat olen miettinyt, että miksi juuri minun koiralleni piti tulla tällainen sairaus. Olenko tehnyt jotain väärin? Koska olen aina uskonut siihen, että kaikella on tarkoituksensa, niin varmasti myös tällä.

Vaikka on tyhmää ajatella, että juuri Dinon oli määrä sairastua epilepsiaan, niin jollain tasolla uskon siihen kuitenkin. Oli tarkoitus, että hoitomuodoksi otetaan Dinon kohdalla homeopaattiset tuotteet. Uskon vahvasti, että moni muu olisi jo aloittanut loppuelämän kestävän epilepsialääkityksen silloin, kun diagnoosi saatiin Aistista. Lääkärikin niin suositteli.

Kun puhuin kasvattajan kanssa, hän oli tyytyväinen ratkaisuuni. On aika rankka päätös periaatteessa olla hoitamatta rakasta lemmikkiään perinteisin lääketieteellisin keinoin. Sen päätöksen minä kuitenkin tein.

Kukaan ei voi koskaan tietää varmaksi oliko päätökseni oikea vai väärä. Voihan olla, että koska en aloittanut lääkkeitä, Dino alkaa saada pahempia kohtauksia. Toisaalta taas, jos olisin aloittanut lääkkeet, millainenhan Dino mahtaisi olla nyt?

Kaikella on tarkoituksensa. Siksi me valitsimme Dinon ja Dino valitsi meidät. Enkä voisi olla onnellisempi.



Kuva Laura Kinnunen.

Älä huolehdi, nauti.

Eläinlääkäri suositteli Dinolle alakulmikseen juurihoitoa tai pulpa-amputaatiota. Huomasin katkenneen hampaan lauantaina viime viikolla, enkä osaa sanoa milloin tapaturma on sattunut. Joten käsittääkseni pulpa-amputaatiota ei voida edes tehdä. En tiennyt mitä olisin sanonut lääkärille, joten kerroin miettiväni asiaa. Joka tapauksessa, edessä olisi reissu toiselle paikkakunnalle, sillä täällä ei moisia projekteja tehdä ollenkaan.

Nytpä siis mietin, kannattaako tehdä mitään vai annanko vain olla? Vinkkejä ja kokemuksia otetaan vastaan enemmän kuin mielellään. Hampaasta on katkennut terävin kärki ja hampaan ydin (?) on näkyvissä.

Sitten taas vähän epilepsia-asiaa. Soittelin Helenen kanssa tänään ja kerroin meidän kesästä. Nyt pitää hankkia absinthinum d3 rakeita ja antaa niitä Dinolle joka torstai. Absinthinum vaikuttaa ravinnon sulamiseen ja sen oikeaan suuntaan ohjaamiseen. Helenen mukaan Dinon kohtaukset ovat kramppeja, joista on mahdollista päästä kokonaan eroon. Absinthinumin tehtävänä olisi ruoan sulattaminen niin, ettei se "mene hermoihin ja aiheuta kramppeja". Absinthinum annetaan tästä lähtien myös aina heti kohtauksen jälkeen tai kohtauksen aikana mikäli mahdollista.

Ihanimmat ohjeet meille omistajille olivat, ettei Dinoa saisi kiihdyttää liikaa ja pitäisi elää rauhallisesti. Epilepsiakoiran omistajan pitäisi myös olla huolehtimatta ja nauttia koirasta juuri sellaisena kuin se on. Nytpä siis lopetan murehdinnat siitä, milloin seuraava kohtaus mahdollisesti olisi tuloillaan.

Älä huolehdi, nauti. Siinäpä ihanat elämänohjeet aivan kaikille.

Voi hammas.

Ihan niin kuin tuo koira ei olisi tarpeeksi pienen ikänsä aikana kärsinyt jos jonkinmoisesta tapahtumasta. Lauantaina huomattiin, että toisesta alakulmahampaasta on lohjennut pala. Ei näytä Dinoa haittaavan, mutta soitin äsken aikaa lääkärille, käydään näyttämässä. Siellä jo puhuttiin hampaan poistosta jos on niin pahasti lohjennut, voi jessus!

Nyt sormet ristiin, että päästään ihan säikähdyksellä vaan. Miten aina voi sattua ja tapahtua kaikenlaista noiden karvaisten kanssa?