22.11.2013

On enää vain avaruus





On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie
On toinen maailma on hämäräinen tie

On tähtiaika uus ja taivaansini määränpää
kun pilven portaisiin vain kevyt jälki jää

Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan
Sen tiet ja talot puut on lumipuvussaan

Joku jää katsomaan, kuka lentää noin
Itsekin hämmästyn kun lentää voin

On jäätä avaruus ja selkääni mä siivet sain
On kuu niin sininen mun lentomatkallain

Kuutamoon liukenee portaat pilvien
Liukenen itsekin ja leijailen

On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen
On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen.


Johanna Kurkela - Avaruus 

17.11.2013

"Nuku vain jos väsyttää"

Nuku rauhassa rakkaani.
Ota kiinni pyrstötähdestä
ja anna sen viedä sut mukanaan.
Ei ole mitään pelättävää,
vierelläs kuljen ainiaan.

Nuku rauhassa rakkaani
sun hyvä olla on.


8.10.2013

Sinun luonasi.

Huokailen näppiksen äärellä ja Dino tapittaa silmiini. Se on juuri saanut epilepsiakohtauksen, toisen tälle päivälle. Väliä on ollut nyt kolmisen viikkoa.



Ahdistaa. Suututtaa. Surettaa. Suoraan sanottuja jopa vituttaa. Ja sitten olen yhtä kysymysmerkkiä, jälleen kerran. Tiedättekö että tämä on ihan kamalaa, miettiä ja pohtia koiran kohtaloa.

Mun sydän särkyy.

Pelkään että mä päätän väärin. Päätän siksi väärin että mietin liikaa itseäni vaikka en edes mieti. Aivan hulluja ajatuksia.

</3.

22.7.2013

On vain tämä päivä

Dino sai kohtauksen 19.7. noin klo 1 yöllä. Toinen kohtaus seurasi heti toista. Kohtausväliksi tuli siis neljä viikkoa ja pari päivää.

Meille se on tosi hyvin, tosi tosi hyvin.

Katsotaan mitä lähiviikot tuovat eteen ja miten meille käy. Pidän kuitenkin tätä jo ihmeenä ja Dinoa melkoisena sissinä. Saimme monta viikkoa lisää yhteistä aikaa. Tässä me taas olemme, päivän kerrallaan yhdessä elämme <3

18.7.2013

Yli 4 viikkoa ilman kohtauksia!

Ollaan aivan onnemme kukkuralla. Yli 4 viikkoa ilman kohtauksen kohtausta! Voitteko uskoa? Minä en, sillä muistan miten pelkäsin aivan hulluna, että joudumme viemään Dinon eläinlääkärille viimeisen kerran. Toivoin ja yritin luottaa siihen, ettei kohtausta tule. Ei sitä ole tullut! 

Sen päivän jälkeen, kun aloitin Dinolle antaa B-vitamiinia, ei kohtauksia ole tullut. En tarkoita tällä sitä, että B-vitamiini olisi tehnyt nyt jonkin ihme tempun ja parantanut koiran. Siihen en usko. Mutta uskon että vitamiinilla on joku vaikutus. Pakkohan sillä on olla?

Tästä eteenpäin jokainen päivä on aivan oikeasti ihme. Olen toki varautunut siihen, että kohtaus voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Mutta jotenkin nyt olen levollisempi asian suhteen.

En varmaan koskaan lakkaa hämmästelemästä miten yksi vitamiini voi antaa elämään näin paljon iloa. Me ollaan saatu pitää Dino kanssamme ehkä juuri neurobion forten vuoksi kauemmin kuin puolitoista kuukautta sitten uskalsin toivoakaan <3

1.7.2013

Neurobion forte

Lukuisat illat olen googlaillut vaihtoehtoja, mitä voisi Dinolla vielä kokeilla. Sitten törmäsin taas B-vitamiiniin, Neurobien Forteen. Tuttu vitamiini, jota itsekin olen popsinut silloin tällöin säännöllisesti. Sitten aloin lukea artikkeleita ja kokemuksia. Mistään ei löytynyt mitään faktaa sille, että siitä epilepsiassa jotain hyötyä olisi. Muihin sairauksiaan tätä oli kuitenkin lääkäri suositellut ja kun siellä täällä kuitenkin vilahti nimi epilepsia, päätin marssia apteekkiin ja kokeilla sen syöttämistä Dinolle.

En tiedä onko sattumaa vai ei, mutta nyt edellisestä kohtauksesta on kohta kaksi viikkoa. Viimeksi väli on ollut viikko. Dino on syönyt nyt viikon ajan tätä vitamiinia.

Neurobien Fortesta kerrotaan seuraavaa:

Neurobion forte-valmistetta käytetään B-ryhmän vitamiinien puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon. Sen vaikuttavat aineet ovat tiamiini (B1-vitamiini) 100 mg, pyridoksiini (B6-vitamiini) 200 mg) ja syanokobalamiini (B12-vitamiini) 0,2 mg.


Tämä on bongattu täältä: http://www.koiraneuvola.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=7029

- Syötä koirallesi silloin tällöin kuuriluontoisesti neurobion forte-nimistä b-vitamiiniyhdistettä (tämän neuvon sain ongelmakoirakouluttajalta, stressi kuluttaa b-vitamiinivarantoja ja b-vitamiinien puute lisää taas stressiä entisestään) 


Tuota ylläolevaa mietiskelinkin, että onhan Dinon kroppa melkoisessa stressitilanteessa useinkin. Toki tuo on vain poiminta keskustelupalstalta eikä anna mitään faktaa asiasta kuitenkaan.


Katsellaan, kuunnellaan.

24.6.2013

Aaltojen hurmiossa

Me kävimme tänään Dinon kanssa meressä uimassa. Voi kuinka viileä vesi virkisti ja Dino nautti. 

Hiekka pöllysi vielä autossakin ja suolavesi kiilteli huskysen turkilla. 

Kotona uni maittoi <3