Miksi se ei lopu?

Viime keskiviikkoaamuna Dino oli saanut meidän vielä ollessa matkalla kaksi kohtausta viiden aikoihin aamulla. Se toipui niistä hyvin.

Tullessamme kotiin perjantai-iltana kuuden aikaan Dino ei ollut oma itsensä. Se alkoi saada jälleen pieniä tärinäkohtauksia toistuvasti. Annoin lääkettä lisänä yhdet 90mg. Yö sujui melko hyvin, ei kohtauksia.

Lauantaina sama tärinä jatkuu edelleen. Dino saa lääkettä 4 kertaa 90 mg. Tuntuu ettei mikään auta. Koko päivän yritän olla rauhallinen, saada koiraa nukkumaan melko tuloksetta.

Tänään sunnuntaina sama jatkuu. Olen antanut Dinolle nyt lisää Barbivetiaja kaliumbromidia. Lopulta laitoin dinolle peräpuikon jotta se rauhoittuisi. En tiedä auttaako.

Viikonloppu on tuntunut kestävän ikuisuuden. Dino ei anna periksi hetkeksikään, se on hermostunut, selvästi stressaantunut, yliväsynyt, ei tiedä haluaisiko ulos vai olla sisällä, nukkua vai eikö. Minua se ei jätä rauhaan ollenkaan. 

En saisi menettää hermojani, mutta tuntuu siltä, että voisin räjähtää koska tahansa. Olo on toivoton ja itkuinen. Vaihtoehtoja ei kohta juurikaan ole, jos sama meno jatkuu. Toivon vain ettei koko episodi ole jättänyt Dinon aivoihin jo parantumattomia jälkiä. Huomenna on lähdettävä ajamaan Vantaalle Aistiin mikäli oireet eivät lopu.

Pahin tähän mennessä

Perjantaiaamuisten kohtausten jälkeen Dino ei ole ollut oma itsensä. Niistä asti sillä on ollut pieni kohtaus jatkuvasti päällä. Vihdoin ja viimein eilen sain neurologimme puhelimeen Aistista. Luojan kiitos, sillä alkoi olla jo todellinen hätä.

Dino on saanut kohtauksen jälkeen 1-2 sekuntia kestäviä poissaolokohtauksia ja pään nykimisiä useasti päivässä. Se ei pysy pystyssä jos vien sitä ulos asioille vaan muksahtelee vaappuvana pitkin ojia ja nurmikkoa etsiessään pissapaikkaa.

Se on seurannut minua JATKUVASTI ja koko ajan käyttäytynyt kuin jotain pyytäen. Hermot ovat olleet koetuksella, sillä töitäkin on ollut pakko tehdä. Tässä kohtaa on ollut melko pysäyttävää kunnolla pysähtyä ajattelemaan hetkessä elämistä. Ei se ole Dinon vika, Dinohan tässä pyytää apua, sillä tuskin sillä on ollut hyvä olla. Miten muutenkaan se pyytäisi apua kuin kulkemalla emäntänsä perässä ja hakemalla huomiota. Ei niin mitenkään. Siksi minä eilen illalla viivyin ulkona Dinon kanssa pitkään. Annoin sen rauhassa muksahdella ja etsiä pissapaikkaa. Ei millään muulla ollut niin kiire kuin sillä, että saan nauttia kaikista hetkistä rakkaan koirani kanssa.

Dino on eilen saanut triplaten lääkeannoksensa ja nyt tietysti nukkuu kuin tainnutettu. Se ei pysy pystyssä kunnolla, mutta nyt luotan siihen, että suuri määrä lääkkeitä on aiheuttanut asian.


Aistista neuvottiin lääkitsemään koira niin että se rauhoittuu ja aivot pääsevät lepotilaan. Koiran on pakko nukkua ja levätä. Toinen vaihtoehto on kääntää auton nokka kohti Vantaata ja Aistia. Siellä Dino rauhoitettaisiin (narkoosi?) että aivot pääsevät lepäämään ja kroppa selviää kohtauksesta. Toivon todella ettei tähän tarvitse mennä. Vaikeamman tästä tilanteesta tekee se, että olemme juuri tänään, tietenkin, lähdössä häämatkalle Kreikkaan illalla. Onneksi koirat jäävät parhaimpiin käsiin, vanhemmilleni. Tiedän että he eivät epäröi hetkeäkään lähteä Vantaalle jos niikseen tulee.

Ja se, miksi Vantaalle olisi suunnattava, on oma päätös. En ole koskaan Porista saanut niin asiantuntevaa apua, että uskaltaisin antaa koirani täällä hoidettavaksi epilepsian vuoksi.

Nyt sormet ristiin ja toiveet ilmoille rukousten kera. Dinon on pakko selvitä tästä.

Helvetillistä

Mitä sitä peittelemään. Suoraan sanottuna, vituttaa. Vituttaa koiran puolesta. Miksi taas? MIKSI????

Edellisestä kohtauksesta on 2,5 viikkoa. Ei sen pitänyt näin jatkua. Ei pitänyt, EI!


Annoimme Dinolle taas ylimääräiset 90 mg barbivetia. Nyt tuo "pentu" nukkuu.

Juku on alkanut yhä enemmän olla Dinon perään kohtausten jälkeen. Näyttää sille välillä hampaitaan mutta ei tee mitään. Voi luoja, älä anna tästä kehittyä vakavampaa.

<3