Epilepsiatutkimus

Sain vihdoin ja viimein Anna-Mariam Kivirannan kiinni. Hän on neurologiaan erikoistuva eläinlääkäri joka organisoi epilepsiatutkimusta. Meillä on aika hänen vastaanotolle Helsinkiin ensi viikon perjantaina. Tarkoituksena on että Dino saisi apua ja me voisimme auttaa tutkimuksen avulla muita. Koska nyt näyttää siltä että nykyiset lääkkeet eivät toimi ja niistä aiheutuu liikaa sivuvaikutuksia, on meidän varmaan pakko turvautua ihmisten epilepsialääkkeisiin. Tutkimuksen avulla me saamme tukea ja apua jatkuvasti. Sitä tässä on kaivattu.

Alla tietoa tutkimuksesta:

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia topiramaatin käyttöä aitoa epilepsiaa sairastavilla koirilla, joilla on fenobarbitaali- ja kaliumbromidilääkityksistä huolimatta runsaasti kohtauksia, lääkityksistä koituu elämänlaatua heikentäviä haittavaikutuksia tai jompaakumpaa lääkettä ei voida muun sairauden takia käyttää. Topiramaattia on jo pitkään käytetty ihmisten epilepsian hoidossa ja se on hyvin siedetty. Ihmisillä käytössä olevista, uudempien epilepsialääkkeiden tehosta koirien epilepsian hoidossa on saatavilla vain vähän tutkimustietoa. Koska huonosti hoitoon vastaava epilepsia voi alentaa koiran elämänlaatua, on tärkeää etsiä uusia tehokkaita ja turvallisia hoitomuotoja entisten rinnalle.

Tutkimuksen aikana koiralle tehdään esitietojen kartoitus sekä yleis- ja neurologinen tutkimus. Koirasta otetaan veri- ja virtsanäytteet aineenvaihdunnallisten sairauksien poissulkemiseksi sekä mahdollisten lääkityksistä aiheutuneiden haittavaikutusten arvioimiseksi. Lisäksi tehdään nukutuksessa pään magneettikuvaus ja otetaan aivoselkäydinnestenäyte muiden epileptisiä kohtauksia aiheuttavien sairauksien poissulkemiseksi.

Mikäli tutkimuksissa diagnoosiksi varmistuu aito epilepsia, joka ei vastaa fenobarbitaali- ja kaliumbromidilääkityksiin, tai koiralla on jokin este edellä mainittujen lääkkeiden käytölle, aloitetaan topiramaatti-lääkitys suun kautta. Hoitovastetta arvioidaan kohtaustiheyttä, kohtausten kestoa sekä esi- ja jälkioireiden voimakkuutta ja kestoa seuraamalla. Kontrollikäyntien yhteydessä seurataan veri- ja virtsanäyttein mahdollisia lääkityksestä aiheutuvia haittavaikutuksia hoidon turvallisuuden arvioimiseksi.

Omistaja voi keskeyttää tutkimuksen milloin tahansa niin halutessaan. Tutkimuksen keskeyttäminen ei vaikuta tutkimukseen osallistuvan koiran tai omistajan muiden lemmikkien Yliopistollisessa eläinsairaalassa saamaan hoitoon. Tutkimukseen osallistuville koirille tehdyt tutkimukset ja niistä otetut näytteet ovat normaaleja epilepsiasta kärsivien potilaiden diagnostiikkaan ja hoitoon kuuluvia toimenpiteitä. Tutkimukseen osallistumisen takia koirista ei oteta ylimääräisiä verinäytteitä tai tehdä muita tarpeettomia toimenpiteitä, jotka eivät kuulu epilepsiasta kärsivien koirien hoitoon. Tutkimus ei siis aiheuta ylimääräistä kipua tai kärsimystä siihen osallistuville koirille. Tutkimukseen osallistuvien, yksittäisten koirien tunnistetietoja ei julkaista tai luovuteta tutkimukseen osallistumattomien henkilöiden käyttöön. Tutkimukseen osallistuvat asiakkaat saavat merkittävän alennuksen tutkimukseen liittyvistä toimenpiteistä.

Lisätietoja antaa: Anna-Mariam Kiviranta, neurologian erikoistuva eläinlääkäri anna-mariam.kiviranta@helsinki.fi, puh. 050 3102629

Lumi part II

Ei kai se nyt ole mikään ihme että meillä rakastetaan lunta. Ja emäntä rakastaa koiriaan. Tänään noin 10 kilometrin lenkki lumisissa metsämaisemissa. Mukana viipotti myös yksi jackrusseli nimeltään Leni.
Meillä oli ihanaa, hauskaa, mahtavaa.
Voi mikä tunne on saada jakaa elämä näiden karvaisten valloittajien kanssa.


Päiväkirjamerkinnäksi itselle: Dinolla kaksi pientä kohtausta tänään.

Lumi!

Me teimme eilen aamulenkin pakkaskelissä, pöllyävän lumen koristaessa teitä. Aurinko paistoi ja meillä kaikilla oli onnellinen olo. Tämä se vasta on koiraihmisen elää ja eritoten huskyn! Ja tänään on maassa enemmän lunta. Sulavathan nuo pois, mutta vielä niistä voi nauttia <3

Ikävä kyllä tänään aamulla klo 5 heräsin pieneen kolinaan. Aavistin Dinon olevan kohtauksen kourissa. Mutta kun saavuin takkahuoneeseen, näytti siltä kuin Dino juuri venyttelisi ja oli nousemassa pystyyn. Sitten kokeilin sen leukaa joka oli aivan märkä. Mietin, että onkohan se käynyt juuri juomassa. Ehdin jo huokaista ja iloita, ettei kohtausta ollutkaan, mutta... Kun Dino lähti kävelemään, oli selvästi jälkitilassa. Tämä on ensimmäinen kerta kun en ehtinyt paikalle ja nähnyt kohtausta. Annoin Barbivet 90 mg ja laitoin diatzepamin. Toista kohtausta ei ainakaan vielä ole tullut.

Ei ihan vielä!

Tiistai. Emme ole vielä aloittaneet lääkitystä.
Eilinenkin oli hyvä päivä, joten otetaanpa nyt siis yksi päivä kerrallaan.


Väsynyt Dino on, mutta mitään muuta en siinä huomaa, kohtauksiin liittyvää siis. Hyvä niin! Nyt on pitkästä aikaa ihana iloinen olo sen puolesta. Kyllä tämä tästä!

Eilen reippailtiin puolentoistatunnin lenkki ja siitäkös nuo karvakorvat nautti. Dino sai kulkea pitkästä aikaa pitkässä flexissä ja se oli siitä selvästi onnessaan. Kulki nätisti ilman mitään kiskaisuja ja kun me Jukun kanssa jäätiin vähän jälkeen, tipsutteli se katsomaan että no, mikä kestää?

Talviturkkiakin ovat molemmat alkaneet tekemään, villaa puskee pintaan paljon paljon paljon! Tänne on luvattu myös lunta. Voi kun sitä jo sataisi!

Ihanaa!

Minä rakastan tuota meidän koiraamme, Dinoa. Miten valloittava se onkaan. Eilen me katselimme televisiota yhdessä, Dino makoili sylissäni.

Messumatkalta saapuessani vastassa oli kaksi unenpöpperöistä mutta niin iloista koiraa. Juku tuli tervehtimään heti ovelle ja Dinon bongasin pyykkitelineen alta. Siellä se venytteli ja hitaasti kipitti luokseni. Voi sitä iloa! Miten hienoa onkaan saapua kotiin kun rakkaat odottavat aina iloisesti jälleennäkemistä.

Dinolla oli mennyt koko viikonlopun ajan kaikki hienosti. Ei mitään hätää, ei yhtään. Jukun kanssa saivat rouskuttaa hirvenluita tarhassa. Eilen me laitoimme koirille uuden kopin häkkiin ja toinen vanhoista siirtyi tarhaan. Nyt saa talvi tulla kun kaikki on kunnossa.


Syksy on ollut todella rankkaa aikaa, mutta kuten Laura kirjoitti, koirassa on enemmän kaikkea muuta kuin se sairaus, mikä se ikinäkin sitten on. Dino ei ole surkea ja raukka, se on virtaa täynnä oleva rasavilli ja toisinaan taas hellyydenkipeä nautiskelija. Sen kanssa ei ole koskaan tylsää.

Postissa on nyt tulossa kolmas lääkeresepti, mutta aion odottaa vielä ennen kuin otamme sen käyttöön. Ehkä sitä ei tarvitakaan? Ehkä positiiviset ajatukset saivat Dinon voimaan paremmin. Mistä sen tietää?
Virilo-kookosöljyä on laitettu ruokaan aamuin illoin. Sitä pitää jo hakea lisää.


Ja hei, täällä on pakkasta, ihanaa!

Mikä tämä tunne on ja soitto Aistiin

Tänään taas soitto Aistiin. Dino saa tärinäkohtauksia, mitä tehdään? Diatzepam 5mg peräpuikko jotta koira rauhoittuu. Sattui samaan aikaan myös iltalääkkeiden anto joten koira on aivan muissa maailmoissa.

Jo ennen näitä Dino hoippui tavallista enemmän. Lenkillä se kaatui ainakin kerran suoraan naamalleen. Mutta jaksoi kuitenkin hienosti noin 4km lenkin reipasta vauhtia ja on näyttänyt muutenkin tänään omaa ihanaa villiä luonnettaan.

Aamulla saan puhua neurologin kanssa sillä tänään ei enää heitä ollut paikalla meidän oma neuro ei ole tänään eikä huomennakaan paikalla mutta apua luvattiin.

Yksi päätös ollaan miehen kanssa tehty: ihmisten lääkkeitä aiotaan kokeilla. Sitten me ollaan kokeiltu kaikki, ihan kaikki. Me halutaan niin sillä vaisto sanoo näin.

Rukoilen että dino jaksaa. Joudun lähtemään huomenna aamupäivällä messumatkalle ja ihan oikeasti se vituttaa, ottaa päähän. Tahtoisin olla koiran tukena ja seurata tilannetta. Onneksi vanhempani ottavat koirat siksi aikaa kun mies pääsee töistä. Niiden ei siis tarvitse olla yksin.

Tänään aloitin myös antaa virilo kylmäpuristettua kookosöljyä 2rkl/päivä. Kirjoitan siitä toiste, mutta se saattaa auttaa sivuvaikutusten lieventämisessä.

Tänään on myös itketty ja käyty tuhannet asiat läpi päässä. Epätoivoa, sitten taas toivoa. Ja sellainen olo ettei jaksa puhua. On helpompi kirjoittaa.

Nukahdettiin Dinon kanssa lattialle. Silitin sen turkkia ja toivoin parantavia tuulia. Tuntui, että sen oli siinä hyvä olla.

Sanat on loppu

Ei sittenkään hyvä päivä. Dino on ollut levoton ja saanut jälleen pieniä tärinäkohtauksia. Annoin sille ylimääräisen lääkeannoksen ja samalla mietin että ei siinä tainnut olla mitään järkeä. Vai oliko? Täällä ollaan yhtä helvetin kysymysmerkkiä.

Äsken Dino nukkui sylissäni, se ei ole sille tavallista. Nyt se siirtyi omalle paikalleen sohvalle, tuhisee siinä, nukkuu... Voi rakas.

Tämä hetki on hyvä näin

Eilinen oli hurja päivä. Ajatukset virtasivat, ideoita syntyi. Paljon kuivasin kyyneleitä ja toisaalta taas iloitsin Dinosta ja tietysti myös Jukusta.

Sain uusia tuttavuuksia ja yhden kanssa kävin keskustelua iltamyöhään asti. Se tuntuu hyvältä, kun voi puhua jollekin joka ymmärtää, on käynyt tai käy samaa läpi. Ei vertaistukea turhan takia ylistetä. Nyt sen todellakin ymmärrän.

Uskaltaa tai ei, sanon nyt kuitenkin, että Dino on vaikuttanut tänään ja eilenkin paremmalta. Toivoa en ole koskaan menettänyt. Siksi eilen googlasin kaikki mahdolliset sivustot läpi etsien jotain lisätietoa. Melko vähän kuitenkin löysin kokemuksia niiltä, joilla yhdistelmälääkitys olisi käytössä. Yhtään sellaista, jolle olisi kokeiltu ihmisten epilepsialääkettä, en löytänyt.

Mutta sen verran mielenkiintoisen blogitekstin löysin, että se sai minut kohta pian ostamaan Virilo -neitsytkookosöljyä joka VOISI EHKÄ lieventää sivuvaikutuksia. Mene ja tiedä, tutkin asiaa lisää ja illalla aloitan sen antamisen Dinolle.

Sanottakoon nyt vielä tähän loppuun, että emme me elä täällä jatkuvassa surussa ja murheessa. Elämme normaalia arkielämää ja annamme Dinon olla koira, siperianhusky. Juuri äsken tulimme lenkiltä ja laitoin koirat ulos häkkiin nautiskelemaan kuulaasta syksyn ilmasta.

Ja kuten eilinen keskustelukumppanini mainitsi: koira elää hetkessä. Tässä ja nyt. Ei se mieti onko kohtaus tulossa vai ei. Ei se mieti tätä hetkeä pidemmälle. Jos koiran on hyvä olla tässä hetkessä, se riittää.

Maksimi

Puhelin soi tänään aamulla, jännittävän radiohaastattelun jälkeen, kun istuin kahvilassa ja olin juuri hörppäämässä teemukista. Dinon lääkäri.


Lääkepitoisuudet ovat tosiaan viitearvojen yläpuolella. Annostuksia ei voi siis enää lisätä. Ne ovat huipussaan, maksimi, ei yhtään enää lisää.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät ihmisten epilepsialääkkeet. Niitäkin on muutamia joita voimme kokeilla. Kolme lääkettä. KOLME. Sivuvaikutukset voivat olla häiritsevät.


Päätimme että tarkkailen koiraa pari päivää: miten se voi, saako tärinöitä. Lääkäri sanoi, että mikäli saa, ne pitää saada loppumaan. Tiedän sen. Ja siihen pitäisi auttaa lääkkeet.

Päässä lyö tyhjää tällä hetkellä. Piti saada vain kirjoittaa se, mitä nyt tavallaan mietin ja missä mennään.

Luovuttaminen ei ole käynyt mielessäkään. Sen verran sitkeitä tässä ollaan, ihan kaikki.

Surun keskellä iloa

Dino saa yhä edelleen tärinäkohtauksia. Ihan kuin ne olisivat vähän vähentyneet, toivotaan.

Iloa on tuonut pitkät lenkit, lauantaina vaellettiin 23 km. Koirat jaksoivat tosi hyvin.

Iloa on sekin kun dino riehaantuu, on oma itsensä.

Me uskotaan nyt kovasti vain siihen että ilo jatkuu.

Aistista emme saaneet lääkäriämme tänään kiinni. Huomenna uudelleen yritetään.

Oothan tässä vielä huomenna

Meillä ei mene edelleenkään hyvin.

Dino saa samantyyppisiä tärinöitä edelleen. On minussa kiinni kuin iilimato, makoilee tälläkin hetkellä sylissäni sohvalla. Annan sen olla siinä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin on se viimeinen kerta. Siksi on joka hetkestä osattava ottaa kaikki irti. En tiedä hakeeko dino minusta turvaa, se voi olla. Ja taas itkettää.

Soitin aistiin eilen tuloksista. Fenobarbitaalipitoisuus veressä oli noin 36, se on viitearvojen ulkopuolella, maksimi viitearvossa on 30. Oma lääkäri me saadaan puhelimen päähän vasta maanantaina. Sain kuitenkin sen verran tietoa että voimme jatkaa samoilla lääkkeillä vielä.

Mikähän tässäkin tilanteessa on reilua? Siis että mitä tuo koira on muka maailmalle tehnyt että ansaitsee tällaista? Melko ironista on, että odotan ensimmäistä koiraani kuin kuuta nousevaa, monta vuotta... Ja sitten joudutaan taistelemaan tällaisen suoraan sanottuna vittumaisen sairauden kanssa. En ymmärrä.

Mene pois. Mene pois. Mene pois...

.....EPILEPSIA!


Eihän se mene.
Ei vaikka kuinka helvetisti huutaisi ja kiroisi.
Kaikkensa tekisi.
Siinä se on.
Kiinni koirassa kuin takiainen.

Kohtaus aamulla klo 05.00. Mahdollisia altistavia tekijöitä:

Rytmien puuttuminen (sunnuntai)
Vierailu koirakaverin luona (liikaa stressiä?)
Oma käytös (ei ihan paras päivä itselläkään, harmitusta ja murhetta, itkua.)

Dino sai heti kohtauksen jälkeen 90 mg barbivetia ja 3 ml kaliumbromidia.
Ainakaan vielä ei toista kohtausta tullut.

Juku on ollut tähän asti rauhallinen ja huomaamaton Dinon kohtauksen ja jälkitilan aikana. Se oli myös nyt rauhallinen, mutta Dinon virottua kohtauksesta Jukun hammas kävi raapaisemassa Dinon kuonoon pienen pintahaavan.
Dinolla on tapana haistella tarkkaan kaikki ihmiset ja eläimet kohtauksen jälkeen. Juku ei tällä kertaa välittänyt tunkeilusta ja ilmoitti siitä hampaillaan. Ei hyvä, ei... Mutta kummankaan syy se ei ollut. Pitäisikö tästä lähtien alkaa viedä Juku ulos häkkiin Dinon kohtauksen aikana?



"Sinä saavuit lailla kimmeltävän lumihiutaleen,
ja puhtaanvalkoiseen lumeen
pienet tassusi painoit.
Olit siinä,
niin monen vuoden odotuksen jälkeen.
Minä onneani itkin."
*LaMaraya*

Matka Vantaalle

Ei auttanut enää mikään muu. Kun Dino heräsi uniltaan maanantaina aamupäivällä ja sai pieniä tärinäkohtauksia, (tärinäkohtauksessa koiran pää nykii sekunnin kaksi ja selvästi on muissa maailmoissa, tätä tapahtuu usea kerta peräjälkeen) tartuin yhtään epäilemättä puhelimeen ja soitin Vantaalle eläinsairaala Aistiin. Selitin tilanteen ja sanoin, että nyt tarvitaan apua: mitä me tehdään?

Saimme ajan seuraavalle aamulle kymmeneksi. Kuuden jälkeen lähdimme ajamaan kohti Vantaata. Äitini oli mukana matkassa, onneksi, sillä melko rankka tuo ajomatka on yksin.

Dino pääsi Sigitaksen vastaanotolle. Päädyimme yhteistuumin tulokseen, että Dino nukutetaan jotta se saa levätä. Saisin hakea koiran kolmen jälkeen kotiin.Nukutuksen aikana Dinolle annettiin 300 mg barbivetia ja otettiin kaikki verikokeet.

Kolmen jälkeen hain koiraa takaisin. Siellä Dino nukkui sikeästi ja poika kannettiinkin suoraan auton takapenkille nukkumaan.

Pääsimme kotiin illalla, Dino nukkui eikä päässyt kävelemään sillä sen jalat olivat puutuneet. Hiljalleen se jaksoi alkaa nostaa itseään ylös ja pääsi pari askelta kunnes kaatui tai liukastui. Yö meni valvoessa, sillä Dino halusi jatkuvasti ulos asioille, mutta pihalle päästyään vain ravasi edestakaisin tekemättä asioitaan. Hermot olivat koetuksella, mutta yritin ajatella, että kyllä tämä tästä.

Kun koira oli koko yön juossut ympäri taloa ja pihamaata, mietin että ollaanko taas kohta siinä lähtöpisteessä, että Dino väsyttää itsensä yliväsyneeksi ja saa taas kohtauksia. Puin lenkkivaatteet päälleni neljältä yöllä ja lähdimme ulos. Toimi: koira teki asiansa ja pääsimme hetkeksi nukkumaan.

Dinon lääkitystä muutettiin niin, että se saa nyt päivässä yhteensä 6 millilitrtaa kaliumbromidia entisen kolmen sijaan. Barbivet pidettiin samana, 180mg päivässä.

Sigitas, neurologimme, sanoi, että seuraava vaihtoehto on ihmisten epilepsialääke. Ja minä mietin, että kolme lääkettä - ------- ? Lääkkeitä pitäisi myös antaa kolme kertaa päivässä.

Voi kun saisi jotain vertaistukea saman asian läpikäyneiltä ja samassa tilanteessa olevia. En halua laittaa blogia julkiseksi, sillä asiat täällä ovat melko henkilökohtaisia ja kirjoitan juuri sen mitä mieleeni tulee ja miltä tuntuu.

On tämä helvetin raskasta. Katsoa kun koira vaappuu pitkin taloa, ei pysy pystyssä ja selvästi pyytää minulta apua. Sydän tässä särkyy.