Meillä elettiin painajaisten viikonloppua, joka kyllä jatkuu vieläkin mutta laimeampana.
Dino oli saanut lauantaiaamuna kohtauksen klo 10 aikoihin aamulla. Olin juuri silloin hakemassa vanhempiani meille talkoisiin. Koirat olivat häkissä ja mies sisällä. Kun näin Dinon, tiesin että se on saanut kohtauksen: kuolaa suupielet täynnä, pöllämystynyt ilme ja toisenkin koiran pää täynnä kuolaa.
Toisen kohtauksen Dino sai muutama tunti myöhemmin. Koirat olivat ulkotarhassa ja melkein suorilta jaloilta Dino alkoi krampata, nosti toista etutassua ylös ja kaatui maahan. Minä paniikissa ja kaikki muutkin...
Kolmas kohtaus elettiin kuuden maissa. Olin juuri jättämässä koirat sisälle, että saavat rauhoittua ja huilata. Yhtäkkiä Dino kramppaa keittiön lattialla. Tällä kertaa otin rauhassa. Soitettiin samalla päivystykseen, mutta suoraan sanottuna emme saaneet MITÄÄN apua paikalliselta eläinklinikalta, kaupungin omistamalta. Muuta päivystystä täällä ei ole. Paskaa.
Neljäs kohtaus koettiin kymmenen aikaan illalla. Taas keittiön lattialla kramppaamista. Dinolla kesti jo kauan palautua siitä. Tiesin että edessä on uneton yö.
Viides kohtaus klo 1 yöllä. Muistaakseni tämä sattui sohvalla Dinon nukkuessa. Oli laimempi mitä edelliset, mutta pissat tulivat silti alle.
Kuudes kohtaus kuuden aikaan aamulla. Nyt en edes muista missä tämä tuli, sisällä kuitenkin. Taas laimeampi kuin edelliset.
Tässä vaiheessa olin jo illalla 11 aikaan puhunut toisen kaupungin päivystävän eläinlääkärin kanssa. Päätös oli ihan selvä: epilepsialääkitys päälle ja äkkiä. Onneksi löysin Aistissa kirjoitetun reseptin kansiosta ja lähdin sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen hakemaan lääkkeitä. Ensimmäisen lääkkeen Dino sai su aamulla klo 8. (Kerron lääkeasiasta lisää toisessa postauksessa.)
Nukuin sohvalla aamun ja aamupäivän. No, tai torkuin. Heräsin kolinaan ja miehen huokaisuun: voi ei! Dino sätki taas keittiössä kohtauksen kourissa. Jossain vaiheessa kävi mielessä, että mitä jos tämä koira kuolee nyt tähän. Mitä me sitten tehdään?
Kohtausten välillä oli alkanut olla viisi-kuusi tuntia aikaa. Yritin olla katsomatta kelloa koko päivänä ja toivoin kädet ristissä ettei enää yhtään kohtausta. Makoilin Dinon vieressä, silittelin sitä ja juttelin sille koko elämän käänteet. Ajattelin, että läheisyys ja juttelu pitäisivät kohtaukset poissa.
Toinen lääke annettiin klo 18 illalla. Nyt tätä kirjoittaessani maanantaiaamuna klo 7.30 ollaan oltu ilman kohtauksi sunnuntain aamupäivän klo 11 jälkeen.
Dino ei ole oma itsensä. Vaeltaa pitkin taloa, yrittää syödä ja kirputtaa kaikkea ja kaikkia. Saa "sätkyjä" ja horjuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti