Nyt ollaan jo aika hyvin päästy kaikista rutiineista kiinni. Eilen mentiin vauhdikkaampi lenkki, kun laitoin Jukun valjaisiin ja kiinni vetovyöhön. Dino tapsutteli vieressä hihnassa. Kunhan se pääsee lääkkeiden alkuvaikutuksista eroon, puetaan Dinollekin valjaat päälle.
Siinä kun Juku paineli kuin viimeistä päivää punaiset valjaat päällänsä, tuli mieleen että mitenköhän mahtaa käydä meidän talvisten vetotreenien? Reki odottaa varastossa, että tästä toisesta talvesta tulisi edes vähän parempi kuin viime talvesta. Ei siis säiden puolesta, vaan sen, että veljekset oppisivat taas hitusen lisää ja päästäisiin enemmän kuin vajaa kilometri eteenpäin. Saa nähdä...
Muuten, aivan kuin Jukulla olisi ollut vetovaljaat elämänsä ensimmäistä kertaa päällä. Vaikka ei todellakaan siis ollut. Nuori herra poukkoili yhtäkkiä keskelle tietä eikä selvästikään käsittänyt että mitä silloin pitikään tehdä kun on valjaa päällä. Loppumatkasta Juku raahusteli perässäni, minä valjaista kiinni pitäen, että tulehan nyt, mennään kotiin.
Se oli siis syksyn ensimmäinen vetolenkki! Eikä se silti ihme, tuo Jukun toiminta. Koko kesä lukuunottamatta yhtä ainoaa kertaa, ovat valjaat levänneet kaapissa odottaen viileitä kelejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti