Yö oli levoton. Ei niinkään Dinolla, vain minulla. Olin kuulevinani koko ajan, että nyt se kohtaus alkaa. Höristelin korviani ja nousin istumaan sängyssä: mitä Dino nyt tekee? Miksi se hengittää noin? Mihin se nyt menee? Ei kai se vain oksenna?
Keskellä yötä oli pakko nousta sängystä ylös ja mennä katsomaan missä koira on. Siellä se nukkui olohuoneessa ihan rauhallisesti. Emäntä se tässä nyt vaan hötkyili ja pätkäisi unet.
Juttelimme mieheni kanssa ja hän ehdotti, että eikö sitten kannattaisi kokeilla ensin niitä homeopaattisia. Vaikka eihän sekään mitenkään yksioikoista ole. Toiset eivät ole kuulleetkaan homeopaattisista ja ihmettelevät satavarmasti, että mitä ihmettä oikein jahkailen kun lääkärin määräämä resepti odottaa vieläkin siinä lipaston päällä.
Meillähän koirat viettivät yönsä ulkona tarhassa aina siihen päivään asti, kun Dinon ensimmäinen kohtaus tuli. (Tai kuka sitä tietää miten monta kohtausta on jo ehtinyt tulla, me emme vain ole olleet niitä näkemässä.) Nyt koirat nukkuvat sisällä. Ne viihtyivät ulkona niin hyvin, että säälitti ottaa ne sisälle. Nyt kaikki osapuolet ovat jo tottuneet järjestelyihin.
Toinen koiramme on seuranut vierestä kaikki kolme kohtausta. Ei ole ollut moksiskaan, haistellut vain. Toki olen vienyt sen aina pois, varmuuden vuoksi. Mutta onneksi on tullut nämä tilanteet niin, että on voinut seurata toisen koiran reaktioita. On helpompi jättää ne keskenään ulkotarhaan silloin, kun tarvitsee.
Puolentoista tunnin päästä soitan homeopaatille. Toivotaan, että olen puhelun jälkeen viisaampi. Yhdeltä homeopaatilta sain jo lyhyen vastauksen sähköpostiini. Hän on hoitanut epilepsiakoiria hyvin tuloksin. Eipä tuosta nyt paljon selkoa saa. Laitoin lisäkysymyksiä menemään, mutta saa nähdä vastaileeko hän. Tietysti vie hänen työaikaansa ja olen ymmärtänyt, että sähköposti"tapaamisista" veloitetaan myös. Joten tuskin kukaan ilmaiseksi alkaa neuvomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti